•  

Uutiset

Hyvinvoiva henkilöstö on resursseista arvokkain — Projektipäällikkö Tuomo Järvinen pureutuu yritysten työhyvinvointitarpeisiin

Uusi projektipäällikkövahvistus Tuomo Järvinen tulee uudessa roolissaan sekä vaikuttamaan vahvasti tapahtumasektorilla että luotsaamaan aivan uutta liiketoimintahaaraa. Tuomolla on yli 35 vuoden laaja-alainen kokemus erilaisista liikunta-alan työtehtävistä.

— Minulla on pitkä historia Vierumäeltä. Aloitin aikanaan liikuntapuolella, josta siirryin testausasemalle. Testiasemalta siirryin ohjaamaan liikunnanohjaustiimiä ja viimeisessä roolissani toimin asiakkuus- ja tapahtumapäällikkönä, hän kertoo. 

Vierumäen komennuksen päätteeksi Tuomo työskenteli vielä vajaa kaksi vuotta Ylöjärven kaupungilla liikuntapäällikkönä. Työvuosinaan hän on päässyt seuraaman aitiopaikalta liikkuvaa väestöä ja eritoten liikkuvaa yritysmaailmaa.

— Testausasemalla viettämieni vuosien aikana tuli tehtyä noin 50-60 tuhatta kuntotestiä. Sain aika hyvän kuvan siitä, missä kunnossa Suomessa bisnestä tehdään, hän muistelee. 

Viimeisinä Vierumäen vuosina Tuomon sydän alkoi totisesti sykkiä tapahtumille. Pirkanmaan Vuoden nuori yrittäjä -tunnustusta seurannut mediamylläkkä sai hänet kääntämään katseensa kohti Helena Riihitupaa. Yritys haki uusia osaajia, ja Tuomo nappasi itselleen projektipäällikön paikan. 

— Olen seurannut yritystä tiiviimmin nyt viime vuosina ja pannut merkille kuinka nuorekas, dynaaminen ja eteenpäin kovalla draivilla kulkeva jengi he ovatkaan. Vaikken ole enää parikymppinen, tunnen siitä huolimatta itseni yhä nuorekkaaksi ja motivoituneeksi ja on hienoa, että he myös vakuuttuivat tästä, Tuomo iloitsee. 

Ammattitapahtumaosaajien seuraava aluevaltaus

Pitkä ja menestyksekäs historia liikunta- ja työhyvinvointisektorilla inspiroi Tuomon suunnittelemaan aivan uuden palvelukonseptin.

— Helenan porukka on ottanut asiakkuudet hyvin hanskaan monelta eri osa-alueelta, mutta työhyvinvointipalikka sieltä on puuttunut. Yrityksillä kuitenkin sellaisiakin tarpeita on, joten miksemme samalla vastaisi niihinkin? Hän ehdottaa.

Asiakasyrityksille räätälöidyt, työkykyä ylläpitävät palvelut tullaan järjestämään oman kumppaniverkoston kautta. Yrittäjä Helena Riihitupa innostui ajatuksesta välittömästi. 

— Tämä on meille ihan uusi aluevaltaus, mutta samalla liiketoiminnallemme myös hyvä jatkumo. Olemme keskittyneet vahvasti kohtaamisiin asiakkaidemme asiakkaiden kanssa — nyt pääsemme kohtaamaan asiakkaidemme omaa henkilöstöä sekä tukemaan heidän työhyvinvointiaan ja työssä jaksamistaan. Hyvinvoiva henkilöstö on arvokas resurssi, johon asiakkaamme haluavat panostaa, Helena tietää.

Tuomon työt alkavat syyskuussa. Työhyvinvointikonseptin lisäksi hän tulee ottamaan roolia tapahtumakokonaisuuksien suunnittelussa ja johtamisessa. Haasteellisten aikojen jälkeen tapahtumat tulevat toden teolla takaisin. 

— Nyt halutaan sekä elvyttää vanhat tapahtumat että luoda myös uusia. Uskon, että aito sosiaalisuus ja sen arvostaminen eivät tule ainakaan vähentymään tapahtuma-alalla tulevaisuudessa, Tuomo povaa.